Sotilaallisen humanismin valepuku
 

bullet

Mitä Noam Chomsky todella sanoi. Juhani Yli-Vakkuri vastaa Tuija Parvikolle.

 

Tärkeintä oli se, mitä ei kerrottu

Noam Chomskyn mukaan Kosovon operaatio opetti, että kolonialismi kätkeytyy nyt sotilaallisen humanismin valepukuun

Hesa 0005

Noam Chomsky: Uusi sotilaallinen humanismi (New Military Humanism). Like. 244 s. 127 mk.

Erkki Karjalainen ja Raija Valta: Balkan kolkuttaa Euroopan omaatuntoa. Gummerus. 154 s. 144 mk.

Kun Balkanin vakauttamissopimus solmittiin Sarajevossa elokuussa 1999, maailma jäi pidättämään hengitystä. Tulisiko Balkanille lopultakin rauha? Jugoslavian verinen murentuminen viimeisen kymmenen vuoden aikana oli jättänyt jälkeensä tilanteen, jossa ei enää voinut puhua voittajista ja häviäjistä, vielä vähemmän oikeassa olleista ja erehtyneistä.

Balkanilla eivät savunneet vain sodan rauniot vaan myös länsimainen käsitys oikeutetusta sodasta ja eettisesti kestävästä humanitaarisesta väliintulosta. Ei siis ihme, että ex-Jugoslavian sodat ovat virittäneet myös ennen näkemättömän jälkipyykin siitä, mitä oikeastaan tapahtui, miksi tapahtui ja millä oikeutuksella.

Nyt on myös suomeksi ilmestynyt kaksi kirjaa, jotka pyrkivät hiukan eri näkökulmista selvittämään Balkanin sotien taustoja ja arvioimaan alueen tulevaisuutta Naton pommitusten jälkeen.

Erkki Karjalainen ja Raija Valta ovat monivuotisia Kaakkois-Euroopan kirjeenvaihtajia. Heidän kunnianhimoinen tavoitteensa on luoda pitkän linjan katsaus koko Balkanin alueen historialliseen, poliittiseen ja taloudelliseen kehitykseen ja vastata kysymykseen, mitä Kaakkois-Eurooppa nyt tarvitsee.

Noam Chomskyn kritiikin kärki kohdistuu Kosovon sodan tiedotusvälineissä aiheuttamiin ideologisiin vääristymiin: yleistä mielipidettä ohjattiin myönteiseksi Naton pommituksille.

 

Karjalaisen ja Vallan kirjan parasta antia on tiivis historiallinen katsaus koko Balkanin alueen kehitykseen. Se auttaa muistamaan, että Balkanilla ei ole kysymys vain jonkun yksittäisen etnisen ryhmän itsemääräämispyrkimyksistä.

Balkan kolkuttaa Euroopan omaatuntoa ei kuitenkaan pääse irti journalistisesta tarkasteluotteesta, joka tuottaa ohuen ja katsauksenomaisen lopputuloksen. Takertuminen tosiasioiden kertaamiseen pahenee loppua kohti, vaikka pitäisi päästä luotaamaan Balkanin tulevaisuuden näkymiä ja merkitystä eurooppalaisessa politiikassa.

Kirjoittajat kyllä luettelevat ne tekijät, joista Balkanin strateginen merkitys johtuu, mutta he eivät pysty selittämään eri osatekijöiden yhteyttä muuhun maailmaan. Ei oikein valkene, millä tavoin lähi-itä on yhteydessä Balkanin kysymykseen ja miten "islamin vaara" tarkasti ottaen liittyy Balkaniin.

Vastaaminen olisi edellyttänyt tarkasteluperspektiivin laajentamista Euroopan ja Yhdysvaltojen ohi ja yli muslimimaailmaan kokonaisuudessaan. Vasta sitten olisi ollut mahdollista tehdä selväksi, miten maailmankolkka, jolle itselleen öljyntuotannolla ei ole kovin suurta merkitystä, on sotkeutunut taisteluun maailman öljykenttien hallinnasta.

 

Noam Chomskyn Uusi sotilaallinen humanismi vastaa osittain Karjalaisen ja Vallan auki jättämiin kysymyksiin. Kielitieteilijänä ja kielifilosofina hän on kiinnostunut ennen kaikkea siitä, kuinka tietty käsitys todellisuudesta tuotetaan.

Todellisuus ei ole vain kiistattomasti tapahtuneiden tosiasioiden summa, vaan käsityksemme todellisuudesta perustuu pikemminkin siihen, mitä ja miten meille kerrotaan.

Tästä näkökulmasta Chomsky tulkitsee Kosovon sodan tapahtumaksi, jonka ymmärtämisen kannalta tärkeämpää on se, mitä meille ei kerrottu. Kosovossa ei nimittäin sittenkään ollut kysymys vain öljystä ja maailman talousherruudesta vaan pikemminkin Yhdysvaltojen poliittisen herruuden varmistamisesta.

Aikana, jolloin talous näyttää saaneen peruuttamattoman yliotteen politiikasta, tällainen tulkinta saattaa tuntua epäuskottavalta.

Olemme oppineet ajattelemaan, että tosiasiassa Bill Clintonkin on vain monikansallisen talouden sätkyukko, jonka poliittinen pelivara on lopulta kovin kapea.

Chomsky väittää kuitenkin aivan päinvastaista. Hän esittää, että Yhdysvaltojen kaltaisen supervallan maailmanhallintapyrkimys ei perustu amerikkalaisen taloudellisen eliitin etujen turvaamiseen maailmalla, vaan kysymys on poliittisesta herruudesta ja vallasta itsestään.

Chomskyn mukaan Kosovon sodan opetus numero yksi on häikäilemättömyys, jolla Yhdysvallat turvaa oman poliittisen valta-asemansa. Häikäilemättömyyden kulmakivi on poliittinen retoriikka, joka saa asiat näyttämään lähes päinvastaisilta kuin mitä tosiasiassa on tapahtumassa.

Kosovon tapauksessa tämä silmänkääntöretoriikka toimi niin hyvin, että valtaosa länsimaisesta älymystöstä hurmioitui pommitusoperaatiosta ennennäkemättömällä tavalla. Tiedotusvälineet tekivät sen, mikä olisi kuulunut Naton kenraaleille. Toisin sanoen ne jättivät tarkoituksella kertomatta, että Naton strategit kyllä tiesivät pommitusten kiihdyttävän väkivaltaa Kosovossa ja että Nato pyrki kaikin keinoin estämään rauhanomaisen ratkaisun.

 

Chomskyn tutkimus perustuu laajaan sanoma- ja aikakauslehtimateriaaliin ja Kosovon sodan asiakirjoihin. Hän vertaa systemaattisesti Yhdysvaltojen ja Naton Kosovon kohdalla omaksumaa menettelytapaa useisiin muihin kansainvälisiin kriiseihin, joissa Yhdysvallat on ollut mukana.

Tämän vertailun ja analyysin pohjalta hän kyseenalaistaa länsimaissa viime vuosina yleistyneen puheen sotilaallisesta humanismista. On selitetty, että se tarkoittaa rauhan ja demokratian nimissä rauhaan pakottamista siellä, missä paikalliset toimijat eivät kykene neuvotteluratkaisuun.

Chomskyn mukaan sotilaallinen humanismi on kiertoilmaus uudelle kolonialismille, joka eroaa vanhasta kolonialismista vain siinä, että se on täysin Yhdysvaltojen ja Naton kontrollissa.

Päinvastaisesta retoriikasta huolimatta se ei perustu humanitaaristen väliintulojen organisoimiseen konfliktialueilla vaan diplomatian estämiseen sotilaallisen väliintulon oikeuttamiseksi ja Naton toiminnan tekemiseen uskottavaksi.

Chomskyn hahmottelema kuva kansainvälisestä politiikasta sotilaallisilla kriisialueilla on läpeensä orwellilainen. Sen ytimen muodostaa ajatus, jonka mukaan me kaikki olemme mukana muodostamassa vääristynyttä todellisuuskuvaa, koska valitsemme vapaaehtoisen tietämättömyyden. Se takaa, että epäsuositut ajatukset voidaan vaientaa ja epämukavat tosiasiat pitää salassa ilman mitään virallista kieltoa.

Toisin sanoen kyseessä on kirjallisen sensuurin salakavala muoto, joka istuttaa ihmisiin yhteisymmärryksen, ettei tiettyjen tosiasioiden mainitseminen ole sopivaa.

Hiukan nurinkurisesti sekä Karjalaisen ja Vallan että Chomskyn kirjat ovat tämän orwellilaisen ajatuksen antiteesejä. Ne kyseenalaistavat tiedotusvälineiden tarjoaman uutisvirran hyväksymisen sellaisenaan ja tarjoavat taustoitusta ja pohdintaa, jotta Balkanin tilanteen poliittinen arviointi olisi mahdollista.

Synkkä orwellilainen pohjavire pitää kuitenkin loppuun asti. Balkanin tulevaisuuskuvaksi hahmottuu pikemminkin sotilaallisen ja poliittisen epävakauden jatkuminen kuin rauhan ja demokratian vakiintuminen.

Kirjoittaja on Suomen Akatemian nuorempi tutkija.

Tiukka toisinajattelija

Yhdysvaltalainen Noam Chomsky (s. 1928) tunnetaan modernin kielitieteen perustajana, filosofina ja vasemmistolaisena yhteiskuntakriitikkona. Hän on usein ennenkin hätkähdyttänyt ottamalla kärkevästi kantaa Yhdysvaltojen rooliin maailmanpolitiikassa, sekä demokratian ja markkinatalouden yhteensopimattomuuteen.

Viimeksi hän on ottanut kantaa Venäjän Tshetshenian-toimia vastaan allekirjoittamalla maaliskuun lopussa Berliiniin päivätyn julkilausuman yhdessä 200:n muun intellektuellin kanssa.

Ensi tiistaina Like julkaisee suomeksi myös toisen tuoreen otoksen Chomskyn runsaasta tuotannosta. Hinnalla millä hyvänsä käsittelee uusliberalismia ja globaalia kuria.