Semiter och andra judar
 

Juutalaisten erimielisyydet pirstovat Israelin valtiota

Hesa 001006

Israel on kehittymässä sulatusuunista mosaiikki- yhteiskunnaksi, jossa erilaiset ryhmät elävät yhä enemmän erillään, kirjoittaa Hannu Juusola.

Viime päivien levottomuudet israelilaisten ja palestiinalaisten välillä saivat alkunsa oppositiojohtaja Ariel Sharonin provokatiivisesta vierailusta Jerusalemin Temppelivuorelle.

Vierailu kuvastaa osaltaan Israelin jyrkkää jakaantumista niihin, jotka ovat valmiita tekemään kipeitä kompromisseja osana rauhanprosessia ja niihin, jotka Sharonin tavoin eivät kompromisseja hyväksy. Maan yhtenäisyys näyttää muutoinkin rakoilevan pahasti.

Israelin tärkeimmän uskonnollisen puolueen Shasin hengellinen johtaja rabbi Ovadia Josef sanoi saarnassaan elokuussa, että kuusi miljoonaa holokaustin uhria olivat jälleensyntyneitä syntisiä, jotka olivat tulleet sovittamaan syntejään. Lausunto aiheutti valtavan kohun.

Erityisesti holokaustin uhreja edustavat järjestöt arvostelivat rabbia. Sefardeja eli orientaalijuutalaisia edustavaa rabbia syytettiin ashkenazivihasta; holokaustin uhrithan olivat ashkenazeja eli Euroopan juutalaisia. Samassa saarnassa Josef, Israelin entinen päärabbi, sanoi palestiinalaisten olevan käärmeitä, joiden luomista Jumala katuu.

Kohu ei suinkaan ollut ensimmäinen, jonka rabbi Josef nostatti. Hän on aiemmin julistanut muun muassa, että sapatinrikkojat tapetaan.

Tämänkertaista kohua täydensi se, että saman puolueen toinen tunnettu rabbi yhdisti erään reserviläisen tapaturmaisen kuoleman ja rabbi Josefin osakseen saaman arvostelun: taivas ei jätä rankaisematta rabbin arvostelua.

 

Esimerkit kuvaavat hyvin Israelin nykyistä kehitystä. Nykytodellisuus tarjoaa pohdittavaa sille, jonka mielikuvissa Israel on Euroopasta tulleiden sionistien perustama moderni ja maallistunut valtio - joka sulattaa kaikkialta maailmasta tulleet juutalaiset uusiksi israelilaisiksi.

Parin viime vuosikymmenen aikana Israel on muuttunut kasvavassa määrin uskonnollisten ja maallistuneiden välisen vastakkainasettelun ja etnisen jännityksen maaksi. Israel on kehittymässä sulatusuunista mosaiikkiyhteiskunnaksi, jossa erilaiset ryhmät elävät yhä enemmän erillään.

Esimerkiksi 90-luvulla tulleet sadattuhannet venäläiset eivät juuri osoita sulautumisen merkkejä. He ovat muodostaneet tiiviin yhteisön, joka lukee venäjänkielisiä lehtiä ja seuraa Moskovan televisiota.

Samalla uskonnon merkitys on kasvanut, mitä ilmentää hyvin se, että vuoden 1999 parlamenttivaaleissa uskonnolliset puolueet menestyivät paremmin kuin koskaan; ne saivat 37 paikkaa 120:stä. Suurimman uskontopuolueen, Shasin, osuus oli 17 paikkaa. Huomattakoon, että Israelia johtava Yksi Israel -vaaliliitto sai 26 ja johtava oppositiopuolue Likud 19 paikkaa.

Shasin menestyksen taustalla on orientaalijuutalaisten katkeruus perinteisesti valtaa pitäviä ashkenazeja kohtaan. 50-luvun alusta 60-luvun alkuvuosiin mennessä Israeliin tuli noin miljoona orientaalijuutalaista esimerkiksi Marokosta, Irakista, Afganistanista ja Jemenistä.

Orientaalijuutalaiset ovat jääneet asumaan ns. "kehityskaupunkeihin" ja suurten kaupunkien köyhille alueille, ja heillä on ollut huomattavia vaikeuksia päästä merkittäviin asemiin yhteiskunnassa. Esimerkiksi Israelin tuomareista noin 85 prosenttia on ashkenazitaustaisia.

Orientaalijuutalaiset ovat myös huomattavasti uskonnollisempia kuin ashkenazit. Orientaalijuutalaisten kasvava voima ilmeni, kun knesset pari kuukautta sitten valitsi uuden presidentin: iranilaissyntyinen Moshe Katsav kukisti Israelin kansainvälisesti tunnetuimman poliitikon Shimon Peresin. Kuvaavaa on, että presidentti Katsav puolusti voimakkaasti rabbi Josefia.

 

Etnis-uskonnollisten kiistojen rinnalla nyky-Israelissa ovat luonteenomaisia kiistat, joissa vastakkain ovat uskonnolliset ja maallistuneet riippumatta etnisestä taustastaan. Kiistojen perimmäisenä syynä on, että Israelissa ei ole perustuslakia. Sitä on perusteltu mandaattiajan brittiläisellä perinnöllä.

Kyseessä lienee kuitenkin erimielisyys siitä, onko Israel ensisijaisesti nimenomaan juutalaisvaltio vai tavallinen valtio juutalaisille. Monien uskonnollisten mielestä perustuslakia ei tarvita, sillä juutalaisella ei voi olla toista lakia Jumalan lain rinnalla.

Israelissa uskontoa ja valtiota ei ole erotettu toisistaan. Niinpä esimerkiksi siviilivihkiminen tai avioero ilman uskonnollisen tuomioistuimen suostumusta on mahdoton. Pääministeri Barak ehdotti juuri radikaalia uudistusta, jossa valtio ja uskonto erotettaisiin toisistaan ja muun muassa siviilivihkiminen tehtäisiin mahdolliseksi.

Monet kommentaattorit ovat epäilleet, että Barakin ehdotuksen taustalla olisi jo valmistautuminen ennenaikaisiin vaaleihin ja äänten kalastelu maallistuneilta israelilaisilta.

Arviolta 20 prosenttia Israelin juutalaisista on hyvin uskonnollisia, toinen 20 prosenttia suhtautuu uskontoon kielteisesti ja loput ovat siltä väliltä. Maallistuneen enemmistön asenne yhä aggressiivisemmin käyttäytyvään uskonnolliseen väestöön on tiukkenemassa. Pääministeri Jitzhak Rabinin uskonnollisilla syillä perusteltu murha 1995 on yksi tekijä, joka on kiristänyt välejä kahden ryhmän välillä.

 

Kolmas rintamalinja Israelissa vallitsee eri uskonnollisten ryhmien välillä. Tänä kesänä Jerusalemissa on jopa sytytetty "harhaoppisten" synagogia palamaan. Israelin uskonnolliset juutalaiset muodostavat ulkopuoliselle vaikeasti hahmottuvan, kirjavan kokonaisuuden.

Yhtä äärimmäisyyttä edustaa Israelin valtioon jyrkän kielteisesti suhtautuva ultraortodoksinen Neture karta -liike. Liike pitää Israelia "saatanallisena valtiona", jonka olemassaolo on este Messiaan saapumiselle. Toisen äärimmäisyyden muodostavat uskonnollis-nationalistiset ääriainekset, jotka vaativat koko raamatullisen Israelin hallussapitoa osana "pelastusta". Ne vastustavat vähäisimpiäkin alueluovutuksia palestiinalaisille.

Tulevaisuus näyttää, onnistuuko Israel tekemään rauhan toisaalta palestiinalaisten, toisaalta itsensä kanssa. Ei ole itsestään selvää, kumpi haaste on vaikeampi.

Kirjoittaja on seemiläisten kielten professori Helsingin yliopistossa.