Mitä Noam Chomsky todella sanoi
Hesa 000510
Noam Chomskyn Uudesta sotilaallisesta humanismista -teoksen arvioon
sisältyi perustavanlaatuisia väärinymmärryksiä, kirjoittaa Juhani
Yli-Vakkuri. Hän vastaa Tuija Parvikolle.
Tuija Parvikon arvosteluun Noam Chomskyn Uudesta sotilaallisesta
humanismista (HS 6. 5.) oli vaikea suhtautua. Yhtenä kirjan
kääntäjistä pidän tietenkin sitä tärkeänä ja tarpeellisena
teoksena ja olin tyytyväinen jutun myönteisestä sävystä. Toisaalta
arvosteluun sisältyi tiettyjä perustavanlaatuisia
väärinymmärryksiä, joihin en voi olla puuttumatta.
Väärinymmärrykset alkavat heti jutun Chomskya käsittelevän osan
alusta. Siinä Parvikko ilmoittaa Chomskyn olevan "kielitieteilijänä
ja kielifilosofina kiinnostunut ennen kaikkea siitä, kuinka tietty
käsitys todellisuudesta tuotetaan".
Nämä asiat nimenomaan eivät liity Chomskyn kielitieteellisiin tai
-filosofisiin tutkimusintresseihin. Tieteen ja poliittisten
kannanottojen, mukaan lukien mediakritiikin, sekoittaminen keskenään
ei ole sopivaa, minkä Chomsky tietää varsin hyvin.
Seuraavassa kappaleessa Parvikko sekoittaa pahasti kaksi asiaa
keskenään, kun hän kirjoittaa, että Chomskyn mukaan "todellisuus
ei ole vain kiistattomasti tapahtuneiden tosiasioiden summa, vaan
käsityksemme todellisuudesta perustuu pikemminkin siihen, mitä ja
miten meille kerrotaan".
Päin vastoin: Kyllä Chomskyn, samoin kuin muiden tervejärkisten
ihmisten, mielestä todellisuus on kiistattomien tosiasioiden summa.
Toisaalta ihmisten käsitykset todellisuudesta perustuvat tärkeältä
osin siihen, mitä heille kerrotaan. Mitään ristiriitaa näiden
ajatusten välillä ei ole. Chomsky allekirjoittaa molemmat.
Parvikko esittää myös todella omalaatuisen tulkinnan Chomskyn
käsityksestä Naton Kosovo-väliintulon syistä. Parvikon mukaan
Chomsky "esittää, että Yhdysvaltojen - -
maailmanhallintapyrkimys ei perustu amerikkalaisen taloudellisen eliitin
etujen turvaamiseen maailmalla, vaan kysymys on poliittisesta
herruudesta ja vallasta itsestään".
Ei, vaan Chomsky väittää juuri sitä, mitä Parvikko kiistää
hänen väittävän.
Kirjasta löytyy tietääkseni täsmälleen yksi kohta, jonka
voitaisi mitenkään ajatella tukevan Parvikon tulkintaa. Se on sivuilla
179-180, missä Chomsky toteaa, että pyrkimys hallita jonkun tietyn
maan luonnonvaroja tai puolustaa jotain "tiettyjä liike-etuja"
on ollut "vain harvoin ensisijaisena tekijänä" vaikuttamassa
Yhdysvaltain sotilaalliseen väliintuloon kyseisessä maassa. Tämä on
aivan totta, mutta miten ihmeessä siitä seuraa, että Chomskyn mukaan
USA ei tähtäisi taloudellisen eliittinsä etujen turvaamiseen
maailmalla?
Parvikko mainitsee Chomskyn tulkinnaksi - aivan oikein - sen, että
tarve säilyttää Yhdysvaltain "uskottavuus" on ollut
pääasiallinen motiivi väliintuloissa, myös Kosovon tapauksessa.
Mutta ei uskottavuus ole mikään itseisarvo. Loppujen lopuksi
poliittiset päättäjät ovat vastuussa jollekin muulle kuin itselleen.
Ja Chomskyn mukaan he de facto eivät ole vastuussa kansalaisille vaan
juuri taloudelliselle eliitille.
Uskottavuus on tarpeellista hyvin yksinkertaisesta syystä.
Chomsky toteaa USA:n takavuosina nähneen Kuuban, Vietnamin,
Nicaraguan, jne. "mätinä omenina", jotka saattaisivat "pilata
koko tynnyrin" (tässä hän lainaa Yhdysvaltain
politiikantekijöiden omaa retoriikkaa). Siis USA:n on todistettava
uskottavuutensa tuhoamalla tällaiset maat, jotteivät muut ottaisi
niistä mallia.
Mutta mikä teki näistä maista "mätiä omenia"?
Vastausta voi etsiä esimerkiksi Chomskyn kirjasta Year 501, jossa hän
selittää, että "mädillä omenilla" Yhdysvaltain
päättäjät tarkoittivat maita, jotka pyrkivät jonkinlaiseen
taloudelliseen itsenäisyyteen ja jotka eivät sallineet ylikansallisten
yhtiöiden ryövätä itseään. Siksi muuten lisäsin tekstiin
alaviitteen: "Termien alkuperästä, ks. Chomsky, Year 501, luvut 2
ja 3" (s. 180).
Kirjoittaja on fil. yo., tutkimusapulainen Filosofian laitoksella
Helsingin yliopistossa.