Mitä Noam Chomsky todella sanoi

Hesa 000510

Noam Chomskyn Uudesta sotilaallisesta humanismista -teoksen arvioon sisältyi perustavanlaatuisia väärinymmärryksiä, kirjoittaa Juhani Yli-Vakkuri. Hän vastaa Tuija Parvikolle.

Tuija Parvikon arvosteluun Noam Chomskyn Uudesta sotilaallisesta humanismista (HS 6. 5.) oli vaikea suhtautua. Yhtenä kirjan kääntäjistä pidän tietenkin sitä tärkeänä ja tarpeellisena teoksena ja olin tyytyväinen jutun myönteisestä sävystä. Toisaalta arvosteluun sisältyi tiettyjä perustavanlaatuisia väärinymmärryksiä, joihin en voi olla puuttumatta.

Väärinymmärrykset alkavat heti jutun Chomskya käsittelevän osan alusta. Siinä Parvikko ilmoittaa Chomskyn olevan "kielitieteilijänä ja kielifilosofina kiinnostunut ennen kaikkea siitä, kuinka tietty käsitys todellisuudesta tuotetaan".

Nämä asiat nimenomaan eivät liity Chomskyn kielitieteellisiin tai -filosofisiin tutkimusintresseihin. Tieteen ja poliittisten kannanottojen, mukaan lukien mediakritiikin, sekoittaminen keskenään ei ole sopivaa, minkä Chomsky tietää varsin hyvin.

 

Seuraavassa kappaleessa Parvikko sekoittaa pahasti kaksi asiaa keskenään, kun hän kirjoittaa, että Chomskyn mukaan "todellisuus ei ole vain kiistattomasti tapahtuneiden tosiasioiden summa, vaan käsityksemme todellisuudesta perustuu pikemminkin siihen, mitä ja miten meille kerrotaan".

Päin vastoin: Kyllä Chomskyn, samoin kuin muiden tervejärkisten ihmisten, mielestä todellisuus on kiistattomien tosiasioiden summa. Toisaalta ihmisten käsitykset todellisuudesta perustuvat tärkeältä osin siihen, mitä heille kerrotaan. Mitään ristiriitaa näiden ajatusten välillä ei ole. Chomsky allekirjoittaa molemmat.

 

Parvikko esittää myös todella omalaatuisen tulkinnan Chomskyn käsityksestä Naton Kosovo-väliintulon syistä. Parvikon mukaan Chomsky "esittää, että Yhdysvaltojen - - maailmanhallintapyrkimys ei perustu amerikkalaisen taloudellisen eliitin etujen turvaamiseen maailmalla, vaan kysymys on poliittisesta herruudesta ja vallasta itsestään".

Ei, vaan Chomsky väittää juuri sitä, mitä Parvikko kiistää hänen väittävän.

Kirjasta löytyy tietääkseni täsmälleen yksi kohta, jonka voitaisi mitenkään ajatella tukevan Parvikon tulkintaa. Se on sivuilla 179-180, missä Chomsky toteaa, että pyrkimys hallita jonkun tietyn maan luonnonvaroja tai puolustaa jotain "tiettyjä liike-etuja" on ollut "vain harvoin ensisijaisena tekijänä" vaikuttamassa Yhdysvaltain sotilaalliseen väliintuloon kyseisessä maassa. Tämä on aivan totta, mutta miten ihmeessä siitä seuraa, että Chomskyn mukaan USA ei tähtäisi taloudellisen eliittinsä etujen turvaamiseen maailmalla?

 

Parvikko mainitsee Chomskyn tulkinnaksi - aivan oikein - sen, että tarve säilyttää Yhdysvaltain "uskottavuus" on ollut pääasiallinen motiivi väliintuloissa, myös Kosovon tapauksessa.

Mutta ei uskottavuus ole mikään itseisarvo. Loppujen lopuksi poliittiset päättäjät ovat vastuussa jollekin muulle kuin itselleen. Ja Chomskyn mukaan he de facto eivät ole vastuussa kansalaisille vaan juuri taloudelliselle eliitille.

 

Uskottavuus on tarpeellista hyvin yksinkertaisesta syystä.

Chomsky toteaa USA:n takavuosina nähneen Kuuban, Vietnamin, Nicaraguan, jne. "mätinä omenina", jotka saattaisivat "pilata koko tynnyrin" (tässä hän lainaa Yhdysvaltain politiikantekijöiden omaa retoriikkaa). Siis USA:n on todistettava uskottavuutensa tuhoamalla tällaiset maat, jotteivät muut ottaisi niistä mallia.

Mutta mikä teki näistä maista "mätiä omenia"? Vastausta voi etsiä esimerkiksi Chomskyn kirjasta Year 501, jossa hän selittää, että "mädillä omenilla" Yhdysvaltain päättäjät tarkoittivat maita, jotka pyrkivät jonkinlaiseen taloudelliseen itsenäisyyteen ja jotka eivät sallineet ylikansallisten yhtiöiden ryövätä itseään. Siksi muuten lisäsin tekstiin alaviitteen: "Termien alkuperästä, ks. Chomsky, Year 501, luvut 2 ja 3" (s. 180).

Kirjoittaja on fil. yo., tutkimusapulainen Filosofian laitoksella Helsingin yliopistossa.